What's new

ULKOKASVATUSMUISTIO-08

Thule

Dr. Narrowleaf
Veteran
No niin ja sinne menivät ensimmäiset arvotaimet.

Guerilla gold ykköstä, Kuhumo, LR x stupo x stupo Ix1, actual sativa, leb27, lr x durban poison Ix1 ja jokunen big thc. Nää meni aika askeettisiin multiin, sillä multakauppa oli juuri sulkenut ovensa. No, nämä oli kuitenkin 2l ruukuissa kasvatettu eli hyvä juuristo jo olemassa.

Taimettuvalle hakkuuaukealle ja mäenrinteeseen kaivettiin jokunen kuoppa ja sekotettiin paikallisesta maaperästä, kookoksella jatketusta kukkamullasta, lepakon paskasta ja kalkista sellanen kokeellinen köyhän (tai laiskan) miehen soil mix.

Tosta actualista pitäis kyllä ainakin tulla melkonen puu jos ei joudu peurojen suuhun. Ikää sillä on jo lähemmäs 3 kuukautta. Näyti vegessä juuri ja juuri sukupuolensa 17/7 valoissa joten lajikkeen kukkiminen Suomessa on hieman kyseenalaista.

Leb27 on myös mielenkiintonen. Pidin sitä pari päivää 12/12 valoissa että sain sukupuolen selville, tyttö oli. Pistokas tästä jäi sisälle ja emokasvin kukintaa seurataan mielenkiinnolla.

Säätiedotusten mukaan tänään on 50/50 mahdollisuus pienelle yöpakkaselle. Tällä hetkellä ollaan vielä hyvin plussalla ja tämän yön jälkeen yöpakkasten pitäisikin olla ohi.

Aurinko nousee 4:20 ja laskee 22:22. Päivän pituus on 18 h 12 min.
 
Last edited:

Aivoödeema

Member
Nyt jätkät kamerat kaapista pois pölyttymästä ja mäiskikää kuvia että saadaan väriä. :)

Jätän itse LED kasvatukset köyhemmille ja siirryn ESL lamppujen ihmeelliseen maailmaan. Valoteho ei vaan riittänyt. Samassa ajassa olisi ESLllä saanut sellaisen puskan, että heikompia hirvittäisi.
 

SovietFinland

Active member
Huomioita omista esikasvatuksista.

Tarkoitushan oli aloittaa VASTA toukokuun ekalla viikolla päivä mutta kun ulkona oli +22 niin meni hermot. Pavut itämään liika aikaisin ja nyt maksetaan hintaa malttamattomuudesta. Alkaa tulla ahdasta komerossa.

FinX (K2 x Lowryder) x ((Lowryder x Stuporsonic) x Stuporsonic)
nimeämätön risteytys (Lowryder x Stuporsonic) x Stuporsonic
SuviLempi Stuporsonic / Lowryder / FIN 420

Sukutaustansa puolesta nämä voisi niputtaa samaan kastiin. Kasvunopeudessa paras on FinX, tuuhein ja aikaisin esikukkija on Suvilempi ja (LR x Stupo) x Stupot ovat näistä kolmesta kaikista hitaimpia. Ne jäivät jo itämisvaiheessa muista jälkeen ja nousivat pinnalle muita jäljessä.


Ovela Ratsastaja (Juoni Jouhi x Big THC) x Lowryder ???

Tämän vuoden yllättäjä. Kasvaa mieletöntä vauhtia, kolmessa viikossa ja ½ litran multatilassa ovat parhaat keränneet pituutta jo yli 60cm! Ensimmäiset jo esikukkivat 24h valoilla.

Lisäksi Oulun substrooppisella vyöhykkeeltä on lasitetulla parvekkeella kasvamassa Big THC'ta ja SissiKultaa. Niistä ei ole tihkunut tietoa kun esikasvattaja on turistina etelä-euroopassa. Kaipa ne on vielä hengissä.

Ainoa ongelma on nyt löytää ja valmistella ne soveliaimmat kasvatuspaikat. Helevetti kun alkaa ihan stressiä pukkaamaan...
 
Last edited:
P

perakko

minnekkähän hävis kaikki tämän päivän postaukset tästä ketjusta?
 

Thule

Dr. Narrowleaf
Veteran
SovietFinland said:
Huomioita omista esikasvatuksista.

Sukutaustansa puolesta nämä voisi niputtaa samaan kastiin. Kasvunopeudessa paras on FinX, tuuhein ja aikaisin esikukkija on Suvilempi ja (LR x Stupo) x Stupot ovat näistä kolmesta kaikista hitaimpia. Ne jäivät jo itämisvaiheessa muista jälkeen ja nousivat pinnalle muita jäljessä.

Se on se hybridivigööri mikä noissa ekan sukupolven taimissa potkii.

:smoke:

Tuo sun nimeämätön risteytyshän on jo kuitenkin muutaman kerran sisäänristeytetty. Oletko muuten ajatellut nimetä ton linjauksen? (LR x Stupo) x Stupo taipuu aika huonosti puhekieleen :D Minkälaista kukintoa oot saanut näistä?
 

krepis

Member
Vaähän hämyjä juttuja kyllä menossa, liittyy varmaan tuohon tämän päiväiseen alhaalla olleseen pääsivuun, vai oliko se eilen. :chin:


Thule said:
Leb27 on myös mielenkiintonen. Pidin sitä pari päivää 12/12 valoissa että sain sukupuolen selville, tyttö oli. Pistokas tästä jäi sisälle ja emokasvin kukintaa seurataan mielenkiinnolla.
Lebiä ei ole kauheasti suomen luonnossa kuvista näkynyt ainakaan allekirjoittaneelle, hienoa että on tyttö. Onko tuollaisella sukupuolen tarkistamisella jotain merkittävää stressiä kasville ajatellen myöhempää kukintaa?
 
Last edited:

Thule

Dr. Narrowleaf
Veteran
krepis said:
Vaähän hämyjä juttuja kyllä menossa, liittyy varmaan tuohon tämän päiväiseen alhaalla olleseen pääsivuun, vai oliko se eilen. :chin:



Lebiä ei ole kauheasti suomen luonnossa kuvista näkynyt ainakaan allekirjoittaneelle, hienoa että on tyttö. Onko tuollaisella sukupuolen tarkistamisella jotain merkittävää stressiä kasville ajatellen myöhempää kukintaa?

Aika pieni riski pitäis olla hermistelylle. Ainut tapa miten tuo voi mennä vikaan että tuo rupeiskin täysillä kukkimaan jo näin pienenä.

Kuvia laittais mielellään mutta rosvo vei kameran.
 

SovietFinland

Active member
On tuota tullut nimeäkin pohdittua. Pohjantähti eli North Star oli mulla jo viime vuonna melkein lukkoon lyötynä. Esimerkiksi lähetin oman kasvatuspäiväkirjani tuonne yhdelle kanukkifoorumille Väinö Linnaa lainaten, nimellä Under the North Star eli Täällä pohjantähden alla. Mutta nyt kun Northern Sun projekti ehti tulla julkisuuteen niin taitaa mennä nimi uusiksi. Liikaa valoa pohjoisen taivaalla. Revontulista nyt puhumattakaan. Jotakin pohjolaan viittavaa nimeä pitäisi kehitellä.


Stuponhan pitäisi olla sativainen mutta kaikkea muuta, erittäin indikaiset lehdet ja ulkomuoto. Kyllä se on tiukkaa indikaa. Omaksi huvikseni kokeilin viime vuonna curetella lehtiäkin ja tarjoilin niistä maistiaisia. Yksi tuttu ei maistettuaan ensin uskonut että kyseessä oli pelkkä lehti. Kovasti vielä epäili että olisin livauttanut sekaan kukkaakin. :D

On myös satoisin ulkolajike jota olen tähän mennessä kasvattanut. Toivoisin ainoastaan parempaa homeenvastustuskykyä. Eli jos löytyy jokin kivan ja homekestoisen sativan ulkopölyä niin kokeile kuinka käy. Uskoisin että ne IX2 pavut ovat jo aika vakaita.



Thule said:
Tuo sun nimeämätön risteytyshän on jo kuitenkin muutaman kerran sisäänristeytetty. Oletko muuten ajatellut nimetä ton linjauksen? (LR x Stupo) x Stupo taipuu aika huonosti puhekieleen :D Minkälaista kukintoa oot saanut näistä?
 

Siberian

Member
perakko said:
... hyvä edustus geenejä, eiköhän näistä saada pari uutta linjaa alkuun! :wave:
Helvetin hyvältä näyttää..Tuli oikeelle jätkälle kauniita ajatuksia pistettyä. Big kudos!
 
Last edited:

Yellowmoon

Active member
Oma kasvattajan uraputki starttasi aikoinaan FinXillä nimeltä 'Jalo' jossa on paljon Stupoa perimässään, öbaut samassa suhteessa kuin SF:llä. Poltoltaan aivan selvää indikaa, mutta tujaus sativaakin livahti sekaan. Vaikka olis tulipalo syttyny keittiös niin en olis jaksanu nousta sohvalta.
 
Last edited:
P

perakko

sinne meni earlyt mehtään.. sain jo ekat kuumotukset päälle kun yhen meikän jo esivalmisteleman spotin lähistöllä oli harjoitettu nuorten lehtipuiden karsintaa ja vaikka olin peitellyt sen multapedin risuilla ja heinällä, näytti se silti vähintään siltä että siihen on haudattu ruumis. :bashhead: jääköön se spotti käyttämättä, en kehdannu alkaa tunkee tuurillakaan siihen mitään koska pienen matkan päässä mulla on yksi pienempi mesta mihin vein 3 kasvia.

pitänee siis käydä vielä pari kuoppaa jonnekki kaivamassa et kaikki mahtuu. hirvet meikäläistäki vähä pelottaa, niitten paskaa on näkyny jokaisen spotin lähettyvissä, löysinpä tänään yhden ko. otuksen selkänikamankin. tyydyn eläintenkarkottamisessa kusipulloon ja hiusten sun muun karvan roudaamiseen, jotenki kyseenalaista minusta roudata kanaverkkoo metsään, a) ne näkyy helposti, ja b) elukat voi hajottaa niihin itseään.

it's on. :wallbash:
 

Aivoödeema

Member
Kuulemma pienen "yliannostuksen" (Ei kuitenkaan övereitä!) typpeä antaa kasveille rauhan.
Maistuu ja haisee pahalta heidän makuunsa (kuulemma).

Itse suosittelen lämpimästi kahdella minigunilla ja raketeilla varustettuun 4 jalkaiseen sentryguniin joka pystyy tappamaan kaiken epäilyttävän liikkujan 50m säteeltä. Varmuudenvuoksi claymore miinoja strategisiin paikkoihin ja muutama ex navy seal tark'ampuja. Hirvet suorastaan "katoaa" alueelta.

Kävin tänään katsomassa Kekkosta ja Paasikiveä ja olivat kuivuneet pystyyn paleltumisen jälkeen. Ei voi muuta sanoa kuin perkele ja nähdään ensivuonna. :rant:
Lurkkailen foorumeja kuitenkin antaakseni rakkauteni ja tukeni teidän kasveille. Olkoon nämä 10 uhria Ägräkselle teidän kesän turvaamiseksi.
 
Last edited:

OutoPisara

Member
Otan osaa Aivoödeema! Menetys sattuu ja sen kanssa on raskasta elää, mutta muista että me kaikki joudumme kohtaamaan omat menetyksemme! Voimia! Ja jos alkaa liian paljon painamaan mieltä nuo jutut niin älä arkaile mennä juttelemaan vaikka oman paikkakuntasi terveyskeskuksen psykologin kanssa.

Elämä on oppimista sano saatana vittu
 

OutoPisara

Member
perakko said:
hirvet meikäläistäki vähä pelottaa, niitten paskaa on näkyny jokaisen spotin lähettyvissä, löysinpä tänään yhden ko. otuksen selkänikamankin. tyydyn eläintenkarkottamisessa kusipulloon ja hiusten sun muun karvan roudaamiseen, jotenki kyseenalaista minusta roudata kanaverkkoo metsään, a) ne näkyy helposti, ja b) elukat voi hajottaa niihin itseään.

it's on. :wallbash:

hohoho!
"tyydyn eläintenkarkottamisessa kusipulloon ja hiusten sun muun karvan roudaamiseen, jotenki kyseenalaista minusta roudata kanaverkkoo metsään, a) ne näkyy helposti, ja b) elukat voi hajottaa niihin itseään. #"

Tuo kuulostaisi mielenkiintoiselta jonkun asiaan perehtymättömän korviin. Mutta ei ne hirvet taida olla kyllin viisaita syödäkseen hamppupensaita kuten siperian salaperäiset ihmisapinat. Meillä ei muistaakseni yhdessä hirvimestassa ollut hirvi muuta kuin pureskellut yhtä lehteä ja sitten sylkenyt sen pois. Idiootti elukka. Kytät voisi kouluttaa hirviä haistamaan hampun ja ratsastaisi sitten niillä.
 
P

perakko

ei kai siinä paljon päättelykykyä tarvita kun keväisessä luonnossa vastaan tulee kivan tuoksuva vihrä taimi? tietysti tossa tyypi-jutussa lienee pohjaakin, eikä se vegevaiheessa oleva hamppu mitenkään kovin hyvältä maistu. mutta niinku sanoit, tyhmä eläin ja jos se on monisatakilonen voi vahingossakin tuhota aika hyvästi yhden pienen spotin. kyllä nuo elukoitten tekemät tuhot on muutamassa meikän spotissa kaikkein todennäköisin ongelma...
 

Aivoödeema

Member
OutoPisara said:
Otan osaa Aivoödeema! Menetys sattuu ja sen kanssa on raskasta elää, mutta muista että me kaikki joudumme kohtaamaan omat menetyksemme! Voimia! Ja jos alkaa liian paljon painamaan mieltä nuo jutut niin älä arkaile mennä juttelemaan vaikka oman paikkakuntasi terveyskeskuksen psykologin kanssa.

Elämä on oppimista sano saatana vittu
"Minun hamppuni paleltuivat ja kuivuivat pystyyn."
"Odotas, mietis hetken miltä se tuntuu sinusta kun soitan kyybeleille"
 

Aivoödeema

Member
No siis, jenkkileffoissahan nämä psykiatrit aina kysyy "And how does that make you feel?", ja kannabiksen kasvattelu ei ole kovinkaan laillista suomessa ja kun joutuvat ilmoittamaan rikoksista kyybeileille niin niin.
 
Top