What's new

TALVI STINKS!

Piel

Active member
Veteran
"The hot sun" -ja v.

Olin juuri hyväksynyt että talvi tulee jatkumaan lumisena mutta rajaa kaikessa!

Meillä on sellaisia lumikasoja pihassa että kohta lapset hukkuu niihin ja vasta keväällä löydetään ruumiit.

Onks kukaan laittanut siiduja maahan jo toukokuussa ja toivonut parasta? Ajattelin kokeilla Typhooneja tms että saisin sadon jo heinäkuun lopussa.
 
U

unthing

Talvi ei haittaa, sato vettä tai lunta. Kevät taas on jotenkin nahkea, röökit ja koiranpaskat tulee esiin, rehut ovat ruskeita ja lehdettömiä. Märkää ja rumaa.
 

Suomi-Prkl

Active member
Veteran
no huh! eka kerran kuulen kenenkään dissaavan kevättä ! :D

vuodenajat on rikkautta!

Piel: ainaki taimia voisit viedä tuossa vaiheessa. nythän on viime vuosina tullut aina toukokuun alun jälkeen hirmu lämmin parin viikon jakso ja sen jälkeen viilentynyt. veikkaan että ei ole hyötyä siemeniä laittaa suoraan maahan toukokuun alussa, sillä vaikka itäisivätkin niin todennäkösesti eivät pääse kunnolla alkuun kun vasta kesäkuussa kun kelit viimeinki kääntyy oikeasti kesäiseksi!

Farmer Johnihan tais pistää viime keväänä ekat danish passionit ulos toukokuun alussa ja muistaakseni ne just räjähti mahtavasti kasvuun kesäkuunalun nihkeilykelien jälkeen ja alkoivat kukkimaan selvästi nopeemmin kun esim mun DP:t viime vuonna jotka oli idätetty vasta toukokuun puolessa välissä!
 

StonedGolem

Member
"The hot sun" -ja v.

Olin juuri hyväksynyt että talvi tulee jatkumaan lumisena mutta rajaa kaikessa!

Meillä on sellaisia lumikasoja pihassa että kohta lapset hukkuu niihin ja vasta keväällä löydetään ruumiit.

Onks kukaan laittanut siiduja maahan jo toukokuussa ja toivonut parasta? Ajattelin kokeilla Typhooneja tms että saisin sadon jo heinäkuun lopussa.

Toukokuun ekal viikol ainaki tanskalaisten taimia (esikasvatusta 1-2 viikkoa). Mutta mä luulen et ilman esikasvatustakin pärjää.
 

Piel

Active member
Veteran
Voisi ainakin kokeilla sellainen suorakylvö kun papuja on melko paljon -kiitos Tanska!

Jos nyt jaksaisi mennä ulos vähän aikaa...

Kevät on paras vuoden aika jos välttää puistojen paskan haju.
 

urpo

Active member
Puoli tuntia ulkona lapion kanssa raatanu... Selekään, satuu. :mopper: Lumityöt on todellista työtä.Missä se auramies viipyy?
 

Piel

Active member
Veteran
Nyt sataa lunta ja luvassa huomiseen mahdollinen vesisade!

Vittu, vitun, vittua, vittuja.
 
M

Mr.Hank

Lämmintä päälle vaan ja vähän teetä mukiin. Kyllä se kevät sieltä taas tulee.
 
N

nukkumatti

;)
Meitsi laittoi korkin kiinni, jotta pahimmat masennukset saavat jäärä! :D

Muuten alkaa synkkyys vaivaamaan...
 
M

meowman

No talvella kuitenkin mielummin lunta, kuin loskapaskaa! Tulkoot tumpit ja koiranpaskat esiin myöhemmin.
 

Piel

Active member
Veteran
Jgmz3: No nyt muuttui ihan plörinäksi kaikki! Välilla sataa vettä, välillä on taas -100 astetta.

Valitan kaikesta. Tiedän. Talvella olen kusipää ja kesällä lepsu, mukava jätkä (ainakin omasta mielestä).

Kun aika vaan menisi hieman nopeammin.
 

ganjamavn

Member
Jgmz3: No nyt muuttui ihan plörinäksi kaikki! Välilla sataa vettä, välillä on taas -100 astetta.

Valitan kaikesta. Tiedän. Talvella olen kusipää ja kesällä lepsu, mukava jätkä (ainakin omasta mielestä).

Kun aika vaan menisi hieman nopeammin.

This post was not helpful ;) Aika todellakin menee liian nopeasti.
 

Piel

Active member
Veteran
GM: Aika saisi nyt mennä hieman nopeammin ja sen jälkeen aivan helvetin hitaasti että saisi nauttia kunnalla kesästä.

Huokaus. Muutan Aruballe.
 

Dr. OD

New member
Kyl sais se kesä tulla jo niin pääsis virttelemään riippumattoa rannalle :smoke:

Onneks vähän helpottaa H&N!

Status from 22.01.11 04:55 hours, Hamburg, DE: The shipment is being transported to the destination country!

39cm Icebong+weed star* pre-cooler Bubble+Diffuser adapter
Ja hintaa postikuluineen 53euroa ja pari hilua päälle.

Luulis ens viikolla saapuvan!

Huokaus. Muutan Aruballe.

Oma saari Tongalta olis POP, ei vaan natsannu taaskaa lotossa!
 

Latest posts

Latest posts

Top