What's new

ULKOKASVATUSMUISTIO-08

Thule

Dr. Narrowleaf
Veteran
krepis said:
Thule, voitko kertoa mitä nuo Annapurna 1, Nepal ja Vitaverde ovat, osa kerättyjä landraceja vai mitä pitävät sisällään?

Annapurna 1 on kuulemma nepalista kerätyistä siemenistä. Heittää kohtuu paljon autokukkivia yksilöitä, mutta tehoja ei ole kuin vajareihin. Luultavasti karannutta kuituhamppua tai vastaavaa.

Nepal taas on Tanskassa kymmeniä vuosia ulkokasvatettu lajike. Ei sekään kuulemma mitään white widowta ole, mutta ei se teho ole kaikki kaikessa.

Vitaverde on puolalaiselta ulkokasvattajalta saatua kantaa. En osaa siitä vielä oikeastaan sen enempää sanoa.
 

SovietFinland

Active member
Myös minulla kasvaa aika paljon hamppua sankoissa, mutta toivottavasti ne saavat nyt olla samoissa paikoissa aina elokuun puoliväliin saakka. Ei jaksaisi alkaa roudaamaan.

Lähden huomenissa kamerakierrokselle ja yritän saada julkaisukelpoista kuvamateriaalia, vaikkapa näin lähestyvän juhannuksen kunniaksi. Menestys on ollut tähän saakka vaihtelevaa, liikaa on tullut vettä taivaalta.
 

Thule

Dr. Narrowleaf
Veteran
perakko said:
taidan nimetä tuon af linjan PJ ruder:iksi pehku/juonigeeneistään johtuen. ne on nyt siberianmanin ohjeiden mukaan kylmästratifioitumassa(?) jääkaapissa eilisestä lähtien, idätän ne loppuviikosta ja ensi viikolla kylvän vielä ulos.

thulella kyllä mahtava varasto ulkocrosseja, todella lupaavaa tavaraa! :bow:

miksei kesä vois olla vaikka pari kertaa vuodessa?

Tässä on tarkotuksena vähän testailla miten erilaisten autoflowereitten ja earlyjen kukinta ominaisuudet periytyy noihin nihkeämmin kukkiviin etelän tuliaisiin. Easy sativa kukkii elokuun 10. Mitenkähän ES x kuhmo? Ainakin nuo kuhmot ja northern sunit tuntuu kukkivan 24/0 valoissa.

Itellä alkoi siemenet itää kunnolla vasta kolmen viikon säilytyksen jälkeen, jotkut lajikkeet vaatii vähemmän aikaa, jotkut enemmän.
 

don_veijo

Member
vettä tullu joo ihan kiitettävästi mut ei oo menoo haitannu
tältä näytti viikko sitten


viikon aikana paisto arska jopa kovat 3 päivää

ja eilen kävin saavilla niin näytti tältä



seuraava prokkis ois käydä kaivaa saavi maahan ja srogittaa neidit :redface:
 
C

curts1

Tere

Tere

Terveisiä! Olen uus täällä, kasvastuskin on uus harrastus. Kyllä pelkään että tää sade on ollut turhaan rankka viime päivinä. Kuinka kauan kannattaa olla kastelematta tällaisen sateen jälkeen jos ilma on kohtuullinen siis ei kuuma?

Vinkkejä otetaan muutenkin vastaan! Mulla on muutama n 30cm korkuisia kasveja ruohikossa, multaa-kompostia-vermikuliitti seoksessa.
 

Yellowmoon

Active member
:wave: terve

ei varmaan viikkoon tarvitse kastella, jos kelit jatkuu viileinä. muuten hyvä ohjenuora on se sama kuin sisäkasveillekin, odottaa että maa on kuivaa muutaman sentin syvyydeltä ennenkuin menee sohimaan.

mitäs lajiketta siellä on? :redface:
 
C

curts1

Huomenta!
Mulla on tällä hetkellä muutama afghaaneja (n 30cm korkusia), saman verran early buddeja (pieniä) ja tulossa LR2 papuja. Toivottavasti jotain kukkii ettei tarvitse syödä kipulääkkeitä koko talven :joint:

Kun saisin vain päähän se että plantut pitää jättää rauhaan! Mää oon siellä kattomassa 3-5 kertaa pv:ssä, kastelen liikaa ja poimin jokainen muurhainen veke...

Kai ajan mukaan oppii
:bashhead:
 
P

perakko

noniin, hyvin itää pj ruderit, vähän päälle viikko siitä kun kasvista nämä poimin ja 2 pv aktiivihiilen lomassa kuivumassa, jonka jälkeen 5 päivää jääkaapissa.

luulisi että nämä pitkänpäivän lajikkeet/affät olisivat ehkä herkempiä/nopeampia itämään kun perus sisälajikkeet? who knows.
 

DonBong

Member
wittu, louskut oli menny vissiin jänisten suihin, mutta sain ku sainkin vielä 15 siidua jotka on jo itämässä...vielä luulis kerkeävän. toivottavasti nää fuukin säät rupee asettumaan meille viherpeukaloille suotuisiksi. lets pray together, vai pitäisköhän uhrata jotain sään puolesta..tai johan mä oman osuuteni olen kärsinyt että nyt pitäis sitte spotilla olla hyvät oltavat arskan ja NORMAALI sateiden puolesta. peace love and better weathers
 
P

perakko

no onhan tämä alkukesä ollut aika heikkoa kelien puolesta :badday: mutta ite oon ainakin tähän asti selvinnyt ilman menetyksiä. tänään kävin tsekkaamassa spotit ja yllätys oli positiivinen...

tämä spotti #1 sijaitsee kosteikon laidalla ja multa kuoppaan jäi vähän vajaaks, kumpu ois ollu täydellinen, istutin kuitenki melko pintaan.

vasemmalta oikeelle: purpurea tiscinensis, tuntematon, ehkä lowryderx?, kolmas tuntematon juoni juohi-geenejä kenties?, pehkuruder f2 urkki.



toisesta kulmasta


tämä on tuo lrx? melko pitkällä jo, siemennän tän juoni juohi#2 pölyillä.



hitaampi tuntematon



spotti #2. ekat ulos viemäni jotka otti alussa stressiä eli: tuntematon earlyX(c99xherijuana)



jos nämä heittäytyvät kukkimaan niin vieressä hengailee pehkuruder f2 urkki... :spank:

spotti#3 minun suuri toivo. tämä on kivasti mäen laidalla suuntaan etelä/lounas.



pehkuruderit tossa keskellä rivissä (3) kaks on huomattavasti paremmissa fiiliksissä. vasemmalla laidalla ilmeisesti jj-peräisiä kasveja ja oikealla ylempänä purpurea tiscinensis ja jjx



pehkuiset ruudaajat! voi kun nämä tästä vielä kasvaa... :spank: :spank: :violin:

urkki vasemmalla...






:muahaha:
 

DonBong

Member
:kewlpics: Hyvältä näyttää siellä metsän kätköissä :rasta: :yes:

mullakin on kyllä vielä pari mestaa missä about 20 kasvia, mutta sen verran pidemmällä ettei ole tullut käytyä tarkistamassa vielä...ja nää sateetkin...mielummin sit ku on ollu pari päivää edes kuivaa. :violin:
 

Stombe

Active member
Meitsin isompi pytty josta loput 3 olikin sitten narttuja :jump:
Yks fin420#2 ja pari LRxDR

25.06.2013



Hippi bondagee / latvomista :D

 
C

curts1

Kyllä käy kateeksi! Mulla on vasta neljäs lehtipari menossa, ilmeisesti aloitin hiukan liian myöhään eli ensimmäiset siemenet idätettiin vasta 5v sitten ja ulkokasvatukseen menivät kolme viikkoa sitten. Toiset istutin suoraan maahan 2v sitten eli ovat vielä melko pieniä.

Ilm tulkitsin tää "weed" sana liian kirjaimellisesti...
 

DonBong

Member
No nyt se sitten heittää rakeita tuolta taivaalta... jo on aikoihin eletty, kesäkuun siis satanut ja vittuillut meille nuo ilmat.. mutta toivottavasti toi heinäkuu olis suotuisampi.

hi-hii noi mun louskut lähti hyvin itää... kaikki nosti pään esiin mullasta ja näyttää terveiltä. nyt toivon et tulis yks hyvä urkki ja loput saa mun puolesta olla vaikka narttuja kaikki..hehe... kelleppä ei kelpais. peace :rasta:
 
Top